5 tarinaa uudesta Antiikki & Designista

Kuva Jaanis Kerkis

Heini Hirvonen hurmaantui perhelomilla ranskalaisesta kulttuurista, elämäntavasta ja estetiikasta. Nykyään hän myy ranskalaisia antiikki- ja vintage-esineitä sekä on myös sisustanut niillä kauniin kotinsa.


Kansainvälisesti tunnettu taiteilija ja graafinen suunnittelija Kustaa Saksi hämmästyttää rikkaalla kuvailmaisullaan. Se saa voimaa jopa taiteilijan kärsimästä mirgeenistä.


Turkulaissyntyinen Alexander Lauréus oli valohämyisten ja romanttisten näkymien mestari. Uusi tutkimus paljastaa, että hän kuului eurooppalaisen laatutaiteen uranuurtajiin. Tuntemattomuuteen vaipuneen taiteilijan teoksia voi nyt ihailla Sinebrychoffin taidemuseossa.


Kellojen maailmaan mahtuu monia kiehtovia tarinoita. Uraa-uurtavien keksintöjen ohella kellot huokuvat kulttuurihistoriaa.


Kaivertamalla arvokas esine muuttuu henkilökohtaiseksi. Kaivertaja Katri Nykänen kertoi meille työnsä saloista.

 

Seuraa meitä somessa