Tarvitsen kotiini uuden astiaston, mutta en uutta, vaan sellaisen, jonka saa vanhan tavaran markkinoilta. Siellä niitä on, moneen makuun ja hintaan, vanhimmat 1700-luvulta, paljon Arabian valmistamaa, mutta en ole vielä löytänyt sellaista astiastoa, joka olisi päätynyt kotiini.
Syynä on ollut milloin hinta, välillä on huolettanut, miten oikein kuljettaisin astiaston (olen ajokortiton, kuljen pyörällä reppu selässä), milloin taas kultaiset koristeet. Ne kun eivät kestä pesua tiskikoneessa, mutta eipä vanhoja keramiikkalautasia yleensäkään kannata laittaa alttiiksi tiskipesukoneen rajulle käsittelylle. Mutta kestäisivätkö astiat ajoittain kömpelöä käsitiskaustanikaan? Aika monta lautasta on rikkoutunut juhlien jälkeisessä siivouksessa.
Sama pätee hienoihin vanhoihin viinilaseihin. Uskaltaako niitä käyttää, kun pelkää niiden rikkoutumista? Ja miksi hankkia, jos ei käytä. Onko siis parempi ostaa puoli-ilmaisia Ikean laseja ja lautasia ja käyttää niitä huolettomasti kuin satsata vanhaan arvokkaaseen astiastoon, jota tulee todennäköisesti käyttämään aivan liian harvoin?
Ovatkohan nämä vain tekosyitä, joilla olen lykännyt astiaston hankkimista? Ostamiseen voi joskus liittyä jotain pahasti psykologista.
Jos ostaminen kävisi ilman vaivaa, sen kun vain sanoisi mielessään "kyllä", päätyisin ilmeisesti vähintään 1800-luvun tai 1900-luvun alun tai 1950-luvun astiastoon. Sellaisen voi saada jopa pilkkapintaan, jos se ei ole mitenkään erityinen tai harvinainen. Astiastot eivät nimittäin ole tällä hetkellä kovin trendikkäitä.
Nauttisin asettua, isäntänä tai vieraana, illallispöytään, joka on katettu vanhalla historiallisella astiastolla. Suomessa se tarkoittaisi todennäköisesti kotimaista, ruotsalaista, venäläistä tai englantilaista keramiikkaa.
