1970-luku oli värien ja voimakkaiden muotojen aikaa. On hämmästyttävää, miten rohkeasti suomalaiset pukeutuivat ja sisustivat kotejaan. Kenties parhaiten vuosikymmenen estetiikkaa edustaa Anu Pentikin design. Pentikin tarina on aina yhtä mykistävä: kun kaikki muut muuttivat pois maaseudulta kaupunkeihin, Pentikit muuttivat päinvastaiseen suuntaan Posiolle, kauas kaikesta ja perustivat sitten uhmakkaasti keramiikkaan ja nahkatuotteisiin erikoistuneen yrityksen.
Anu Pentikin alkuaikojen työt ovat hämmästyttävän epämuodostuneita, mikä juuri teki niistä erilaisia. Pentikin kädenjälki oli tunnistettavaa, pitipä siitä tai ei. Ja jotakin suomalaiseen mielenlaatuun uppoavaa siinä oli, sillä Pentikin yritys kasvoi nopeasti yhdeksi 1970-luvun menestystarinoista.
Menestys saa aina jäljittelijöitä. Pian markkinoilla vilisi kaikenlaisia möhkälemäisiä keramiikkaesineitä, kun muutkin käsityöläiset ja muotoilijat intoutuivat Pentikin kädenjäljestä. Osa esineistä saa edelleen nikottelemaan, vaikka nostalgia tekeekin rumuudesta jollain tavalla hellyyttävää.
Keramiikkalaatoissa vuosikymmen näkyi myös vahvasti. Yksiväriset ja vaaleat laatat unohdettiin, ja ne korvattiin voimakkailla graafisilla kuvioilla ja laattojen kolmiulotteisuudella. Lapsuudenkodissani sekä vessa että kylpyhuone oli laatoitettu kokonaan huikeilla muotolaatoilla, tummanruskealla ja myrkynvihreällä – tietenkin!
Suomalaiset ovat aina olleet käsityökansaa. 1970-luvulla kodin seinille ripustettiin entistä enemmän raanuja ja ryijyjä, tyynyihin kuvioitiin kanavatöitä ja ristipistoja. Nyt näitä värikylläisiä tekstiilejä voi haalia pilkkahintaan kirpputoreilta, sillä nykysisustukseen ne eivät monen mielestä sovi. Erityisesti raanuista on tullut liki pitäen hylkytavaraa.
Lapin eksotiikka nousi muotiin. Lapista nousi esiin monia suuria persoonallisuuksia, kuten kirjailija Timo K. Mukka ja taiteiilija Reidar Särestöniemi. Mystiikka, shamanismiin viittaavat kuviot ja ruskan värit tunkeutuivat muotoilun lisäksi myös taiteeseen. Särestöniemen maalauksiin ei kaikilla ollut varaa, mutta myös moni muu taiteilija hyödynsi estotta Lapin ja Lapin luonnon ihailua.
Vaatemuoti oli yhtä lailla elämäniloa täynnä. 1970-luvun vaatteet eivät kuitenkaan ole jääneet kaappeihin roikkumaan, vaan niille löytyy ihailijoita ja käyttäjiä tänäkin päivänä. Suomessa toimi tuolloin vielä useita vaatetehtaita, kuten esimerkiksi Helsingissä toimiva "Wieniläinen pukimo". Tämän pukimon huikean oranssin, hopealle kimaltelevan mekon äitini osti minun ristiäisiini. Lapsena puku oli minusta kamalinta mitä tiesin, nyt se on oikeastaan aika ihana. Kamalan ihanaa ja ihanan kamalaa, sitä 1970-luvun design on!
