Kurjien kappeli

Elin von Rehausen 1880-luvulla.

 

Miltä näytti Helsinki pimenevänä iltana 1880-luvun alussa? Talot ovat pääosin puisia, kaupunkikuva yleisilmeeltään matalampi, mutta oli siellä tunnistettaviakin paikkoja kuten Vanhan Kirkon puisto.  Jos katsoo tarkasti, voi nähdä tutkimukseni päähenkilön Elin von Rehausenin kävelevän kiireesti Yrjönkatua ylöspäin kohti Simonkatua.  Kadulle heijastuvat ikkunoista ihmisten varjot,  läheisistä kapakoista kantautuu riehakas naurunremakka. Elin kietoo shaalin tiukemmin ympärilleen. Katulamppujen lepattava valo ei paljoa valaissut eikä yksinäisen naisen ei ole hyvä liikkua hämärän tullen.

Mutta miksi Elinin askeleet suuntautuvat sinne eikä tanssiaisiin? Vuosi aikaisemmin,1879, Lordi Radstockin saarnatessa Helsingissä Elin oli saanut voimakkaan herätyskokemuksen. Maailma avautui uusin silmin, muistelmissaan hän on kuvaillut elämänmuutostaan otsikolla "Uusi Elämä". Hän alkoi toimia aktiivisesti ns. "Kurjien kappelissa", paikassa, jossa herätyksen saaneet nuoret sivistyneistön jäsenet kokoontuivat tarkoituksenaan toimia  syrjäytyneiden hyväksi hengellisellä ja konkreettisella tasolla. Tämä oli uudenlaista toimintaa varsinaisen kirkollisen toiminnan ulkopuolella, jonka lähtökohtana oli vastata kaupungistumisen aiheuttamiin ongelmiin. "Kurjien kappeli" oli kaupunkilähetyksen pioneereja: se tarjosi 1880-luvun alussa suojaa, hengellistä sanomaa ja opetusta syrjäytyneille ja kodittomille, myöhemmin myös työtä. Toiminta perustui vapaaehtoisuuteen puolin ja toisin.  Myöhemmin 1880-luvulla epävirallinen toiminta virallistettiin ja yhdistyksen kantavana voimana ja vetovastuussa oli Constantin Boije af Gennäs.

Tällainen kutsukortti ojennettiin satamissa, kujilla ja kapakoissa "kurjien" käsiin.

 

Toiminta alkoi aluksi epävirallisesti ja vapaaehtoisvoimin; 25.1.1880 perustettiin ensimmäinen "Kurjien Kappeli". Se sijaitsi Simonkatu 6:ssa, entisessä krouvissa . Sinne mahtui kerralla noin sata ihmistä. Nykyisin paikalla on Maalaisten talo. Kuva Signe Brander 1907. Helsingin Vieraskodin arkisto
Porvoon Tuomiokapitulin vahvistama perustamisasiakirja vuodelta 1881. Yhdistyksen perustaminen ei sujunut ongelmitta, vapaakirkollista vaikutusta epäiltiin ja virallinen Keisarin allekirjoitus ja lupa saatiin monivaiheisen prosessin jälkeen vasta vuonna 1883.

"Kurjien kappelin" toiminnan alkuvaiheessa ei nähty tarpeelliseksi asettaa kovin tarkkoja rajoja vapaakirkollisten ja kirkollisten välillä. Kurjien kappeli oli yhteinen kokoontumispaikka, jonka ovet olivat avoinna kaikille yli kirkollisten- ja säätyrajojen. "Maailman pahuudelta" ja siveettömyyksiltä tarkkaan varjeltu säätyläisneiti Elin tapasi "Kurjien Kappelissa" ihmisiä, joita hän ei aiemmin edes tiennyt olevan olemassa: prostituoituja, vapaaksi päässeitä vankeja, alkoholisteja ja elämässään epäonnea ja murheita kokeneita, yhteiskunnan hylkäämiä. Hän oppi näkemään, että Helsingillä oli kahdet kasvot, jos vain uskalsi katsoa. Matka kotoa Bulevardilta kristallikruunujen loisteesta "Kurjien Kappeliin" oli lyhyt, mutta henkisesti se oli valovuosien päässä.

 

Kesäkuussa 1880 siirryttiin isompiin tiloihin, johon mahtui peräti 350 henkeä. Nuoret pitivät siellä raamattutunteja, hartaushetkiä ja pyhäkoulua. Rakennus sijoittuu Uudenmaankadun ja Fredrikinkadun risteykseen, jälleen vanhan krouvin tiloihin. Kuva Albertinkadulta Erottajankadulle nähtynä. Kuva Signe Brander 1907, Helsingin vieraskodin arkisto.
Toiminta kantoi hedelmää ja avuntarve oli suuri, "Kurjien kappeli" riitti tulijoita ja se joutui siirtymään jälleen suurempiin tiloihin, Yrjönkatu 12. Kuinkas ollakaan, myös tämä rakennus oli entinen kapakka. Tähän rakennukseen mahtui peräti 450 henkeä ja se tarjosi myös yösijan hädänalaisille. Toimintaan alkoi liittyä myös kodittomille erillisiä majoitus- ja yöpymiskoteja, joista toinen oli Iso Roobertinkadulla ja toinen Fredrikinkatu 30:ssä Kuvan yömaja Fredrikinkadulla käsitti kahdeksan huonetta ja keittiön. Helsingin vieraskodin arkisto.

 

Miltä Helsinki näyttää nyt?  Itse kaupunki on muuttunut lähes tunnistamattomaksi: 1800-luvun talot ovat pääosin purettu ja korvattu korkeammilla kivitaloilla. Kuitenkaan asunnottomat ja syrjäytyneet eivät  ole minnekään kaupunkikuvasta kadonneet  yli sadassa vuodessa. Tuntuu pahalta ajatella, miten helposti yhä kuljemme laput silmillä näkemättä hätää ympärillämme. Myös "Kurjien Kappelin" aloittama toiminta jatkuu yhä, nyt Pursimiehenkadulla, omalla rakennuksella ja tontilla. Nykyään se on nimeltään Helsingin Vieraskoti.

 

Kuva:Johanna Kare

 Lauantaina 15.10 avautui Pelastusarmeijan tiloissa Johanna Karen valokuvanäyttely "Katuvarpuset", jossa hän on kuvannut asunnottomia. Näyttely antaa kodittomuudelle kasvot. Mustavalkoisissa valokuvissa minua vastaan tuijottavat väsyneet katseet. Näyttely herättää tunteita ja ajatuksia. Kuvista välittyy suru, epätoivo ja epäusko. Tunnen itseni hetkittäin jopa tirkistelijäksi, kun katson heidän kuviaan. Harva kuvattavista kuitenkaan kieltäytyi antautumasta kameran kuvattavaksi. Johanna Kare kertoi, että joistain kuvattavista omien kasvojen näkeminen kuvissa tuntui jopa hyvältä, saattaa olla, että he eivät ole pitkään aikaan nähneet omaa kuvaansa

Kuva: Johanna Kare

 

Taustalla heillä oli kenties myös pieni toivon hiven, että kuvien avulla voisi vaikuttaa ihmisten asenteisiin heitä kohtaan. Näkemään heidät. Tämä oli Johannankin toive, että näyttely herättäisi keskustelua asunnottomuudesta. Ja muistettaisiin inhimillisyys, sillä jokaisen meistä lento voi joskus katketa kesken kuten katuvarpusten.

 

Helsinki 1800-luvun lopulla näytti hyvin erilaiselta kuin nyt. Toisaalta kun katsoo tarkemmin, löytää paljon samaa: ihmisten hädän ja kurjuuden. Nämä kasvot kertovat ajatonta tarinaa inhimillisyydestä ja yksinäisyydestä ennen ja nyt. Kuva: Johanna Kare

 

Teen väitöskirjaa Helsingin Yliopiston Suomen ja Pohjoismaiden historian laitokselle, jossa tutkin pappiperheen ja sivistyneistön elämäntapaa ja aineetonta perintöä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Suomessa. Elin von Rehausen on tutkimukseni eräs päähenkilöistä.  Hän meni myöhemmin naimisiin pastori Oscar Kjäldströmin kanssa ja heidän elämäntehtävänään oli toimia köyhien parissa mm. merimiespappina, mielisairaala- ja sairaalapastorina.

 

  • Johana Karen kuvia voi käydä ihailemassa tällä sivustolla.

 

  • Katuvarpuset näyttely on avoinna 15.10- 19.10 klo 13-18  Pelastusarmeijan tiloissa, Uudenmaankatu 40, sisäpiha. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

 

  • Asunnottomien yötä vietetään maanantaina 17.10

 

Kiitokset Helsingin Vieraskodin henkilökunnalle materiaalista sekä avusta tiedonhankinnassa. Helsingin Vieraskodista Pursimiehenkatu 10:ssä ja sen historiasta tulen kirjoittamaan erikseen myöhemmin.

 

 

 

 

Katjablogiuusi s100x100 q80 noupscale

Katja Weiland-Särmälä

Katja Weiland-Särmälä on väitöskirjaa tekevä taidehistorioitsija ja historioitsija sekä löytöretkeilijä kauneuden, designin ja taiteen maailmassa.