Tammisaaressa on pidetty antiikkimessuja jo 25 vuotta. Messuille on näinä vuosina ehtinyt muodostua aivan oma tunnelmansa, eikä se ole hävinnyt messujärjestäjien vaihtuessa. Nykyään messut järjestää Wanha Tammitori.
Tänä vuonna messupaikka oli kuitenkin vaihtunut, mutta ei huonompaan, päinvastoin. 1800-luvun lopulla valmistunut Tammisaaren talo Sigurd Snåre -saleineen sopi mitä parhaiten antiikkimessujen pitopaikaksi.
Messut eivät ole suurensuuret, mutta määrähän ei korvaa laatua. Kauppiaita on parikymmentä, joista moni on osallistunut messuille lähes joka vuosi. Konkareitten joukossa on Kalannissa Mööpeli-liikettään pitävä Hannu Leino. Hänen messuosastonsa avaa näkymiä suomalaiseen talonpoikaiskulttuuriin, jonka esineistö on käynyt nykysuomalaiselle vieraaksi.
Talonpoikaiskulttuuri ei ole pelkästään taloustavaraa, vaan siihen kuuluu myös salinpuolen esineistöä. Huonekalumuodit levisivät myös maaseudulle, jossa niistä luotiin omaperäisiä tulkintoja. Maaseudulla muoti vaihtui verkkaisemmin kuin kaupungeissa, joten tietyn tyylin mukaista huonekalua saatettiin valmistaa yli tyylirajojen. Pitkäikäisiä tyylejä ovat olleet kustavilaisuus ja empire. Syy niiden kauaskantoisuuteen on paljolti tyylien suoralinjaisessa muotokielessä. Kustavilainen tuoli oli helpompi valmistaa kuin kaarevalinjainen rokokootuoli.
Vierailin pitkästä aikaa Suomen hienoimmassa antiikkiliikkeessä, Arthur Aminoffin Galerie Donnerissa Helsingin Merikadulla. Liike ei pelkästään pursua hienonhienoa rokokoota, kustavilaisuutta ja empireä, vaan tarjolla on aina hauskoja yllätyksiä. Vai mitä sanotte julisteesta, joka on tehty litografiatekniikalla ja joka esittää hilpeitä herroja daami seurassaan? Taiteilija on ranskalainen Georges Dola (1872–1950). Teoksen aiheena on Ba-ta-clan, joka on sekä Jacques Offenbachin operetti että musiikkiteatteri Pariisissa.
PS.
Teimme Tammisaaresta messujutun, johon kuvasimme keittiöantiikkia. Muista siis katsoa A&D:n kesänumerosta (ilmestyy 1.7.), millaista vanhaa keittiötavaraa löysimme messuilta.
