Aineettoman perinnön, vanhojen tarinoiden kertomisen ketjua tulisi jatkaa sukupolvelta toiselle. Oman suvun tarinat ovat tärkeitä avaimia paitsi omien isovanhempien maailmaan, mutta myös laajemmin yhteiseen, kollektiivisesti koettuun menneisyyteen. Lisäksi niissä on aimo annos paikallishistoriaa. Legenda Karitvuoren kummituksista on tarina, jota minulle kerrottiin pienenä:
Taivassalossa, vanha maalaistalo viljapeltojen keskellä valoisana kesäyönä sata vuotta sitten. Kolme nuorta neitoa Helena, Annikki ja Irja makailivat sen ullakkohuoneessa. Siellä vaihdettiin salaisuuksia kuiskaillen, naurunkiherrysten lomassa. Lopulta sisarukset päätyivät väittelemään, kuka heistä olisi kaikkein rohkein.
Sisaruksista keskimmäinen, Annikki väitti, ettei hän pelkää mitään, ei edes Karitvuoren kummitusta. Tämä toteamus hätkähdytti muut, sillä tunnettuahan oli, että läheisellä Karitvuorella melko varmasti kummitteli. Karitvuori oli saanut nimensä karitsasta, joka murteessa lyheni "karittaksi". Kerrottiin, että pimeällä siellä saattoi kuulla loukkuun jääneen kuolevan karitsan määkimistä.
"Minä en ainakaan sinne uskaltaisi", mietti Irja, sisaruksista nuorin. Hän oli nähnyt Karitvuoren kummituksen kerran pikkutyttönä, aikaisin aamulla, lehmienhakumatkallaan. Vaalea-asuinen nainen oli kehrännyt rukillaan Karitvuoren lähistöllä. Tällä kertaa kummitus kuitenkin paljastui Lehtolan Mariksi, joka huudahti Irjalle varsinaissuomen murteella: "Ei mnuu tarvit peljät."
"Todista rohkeutesi" sisaruksista vanhin, Helena vaati Annikkia. "Käy poimimassa kukka Karitvuorelta". Siellä nimittäin kasvoi harvinainen valkoinen kukka, jota ei kasvanut muualla lähialueella. Annikki suostui ja lähti valkeassa yöpaidassaan liikkeelle. Yökaste, joka oli kostuttanut nurmen ja niityn kasteli myös Annikin yöpaidan. Pöllö huhuili, kaikki äänet tuntuivat yöllä jotenkin oudoilta ja pelottavilta. Koskaan matka vuorelle ei ollut tuntunut niin pitkältä eivätkä varjot yhtä uhkaavilta. Perille päästyään Annikki poimi kimpun kukkia.
Kun hän palasi ullakkohuoneeseen, oli kaikille selvä, kuka on sisaruksista kaikkein rohkein. Ja mikäli joku näki Annikin yöpuvussaan, sai Karitvuoren kummitustarina jälleen uutta pontta.
Pollin Pihan kotimuseossa on vanhan talon pihapiiriin kuuluviin ulkorakennuksiin tallennettu, säilytetty ja koottu vanhoja talonpoikaiskulttuuriin ja elämäntapaan liittyviä esineitä aina kauniisti kirjailluista kapiosta maatilan arkeen liittyviin työkaluihin. Tavarat ovat osin Pollin - ja Lahdenperän taloon kuuluneita, mutta myös huutokauppojen kautta hankittua esineistöä. Museo on suurelta osin Liisa Lahdenperän taidonnäyte.