Väitöskirjaani varten tutkin muistelmia. Ne ovat myös eräänlaisia elämän ehtoopuolella kirjoitettuja tilinpäätöksiä, niissä lapsuuden muistot ovat värittyneet kultaisiksi ja osa elämän varrella tapahtuneista suurista ja pienistä tapahtumista unohtuneet tai unohdettu.
Muistitietotutkimuksen kautta ymmärsin, että muistojen oikeellisuus tai totuudenmukaisuus ei välttämättä ole niiden ainoa arvo. Myös se, miten asia kerrotaan tai miksi jätetään kertomatta voi olla tärkeä tieto. Muistojen kautta muodostuu kuva menneestä.
Ne ovat eräänlainen testamentti, jonka kirjoittaja on halunnut jälkipolville jättää omasta elämästään. August Ramsay kirjoittikin muistelmiinsa: ”Nämä ovat minun muistojani”.
Menneisyyttä voi myös rakentaa uudelleen muistamisen kautta. Joskus epätodet kertomukset muodostavat jälkipolville kuvan menneestä ajasta ja tapahtumista. Konkreettisesti tämän huomaa vaikkapa kun sisarussarjaa pyytää muistelemaan jotakin tapahtumaa. Jokaisen kertomus on hieman erilainen, mutta heille tosi.
Muistajalla on myös vastuu. Muistot muodostavat aineettoman perinnön, jota me kannamme. Väärä ja valheellinen muisto voi siirtyä monta sukupolvea. Siitä voi muodostua "rinnakkaistotuus", joka muokkaa jälkipolvien ajattelua ja maailmankuvaa.
Vuoden valuessa kohti loppuaan on tilinpäätöksen hetki. Mitä vuodesta 2016 jäi minulle päällimmäisenä mieleen?
Millaisia muistoja olen itse luonut kuluneen vuoden aikana?