Vierailin ensimäisen kerran Alvar Aallon suunnittelemassa Paimion parantolassa nuorena taidehistorioitsijaopiskelijana. Tuolloin en osannut arvostaa rakennusta samalla tapaa kuin nyt noin 20 vuotta myöhemmin. Maku kehittyy, jalostuu ja muuttuu. Nyt en voi kuin ihailla kolmekymppisen nuoren arkkitehdin aikaansaannosta.
Tuberkuloosi oli sairaus, johon ennen antibioottien keksimistä ei ollut parannuskeinoa. Niinpä pyrittiin edistämään parantumista kaikella muulla tavoin, mm tekemällä potilaan ympäristöstä mahdollisimman viihtyisä. Aaltojen ideana oli, että rakennus itsessään toimisi parantavana elementtinä. Alvar Aalto kutsuikin sitä mediciiniseksi instrumentiksi. Rakennuksen huonekalut, värimaailma, valaisimet ja jopa käsienpesualtaat oli suunniteltu potilas ja tämän tarpeet huomioonottaen. Aiheesta voit lukea aiemmassa blogistani "Parantavaa muotoilua" lisää.
Rakennuksessa on tapahtunut paljon muutoksia ja se on mukautunut aina uusiin käyttötarkoituksiin. Ennenkuin älähdetään, täytyy muistaa, että muunneltavuus on ollut funktionalisen rakennuksen idea alunperinkin: rakennus on vastannut funktionalismin ydinideaa "form follows funktion" enemmän kuin hyvin. Onneksi paljon alkuperäistäkin on säilynyt.
Millaista oli olla potilaana parantolassa? Kaksi kolmasosaa pääsi pois parantolasta, yksi kolmasosa menehtyi. Kuolema oli aina läsnä. Keuhkotautia kutsuttiinkin "valkoiseksi rutoksi" ja parantoloita "kuoleman odotushuoneiksi". Moderni parantola edusti kuitenkin yhteiskunnan kamppailua tautia vastaan, ja siihen sisältyi optimistinen mahdollisuus parantumisesta. Parantolaan päässeet olivat myös etuoikeutettuja, sillä kaikille paikkoja ei riittänyt.
Keuhkoparantolassa ihminen oli erossa perheestään, yhteisöstään ja tutuista kotiympyröistään. Parantolassa olo merkitsi potilaalle huomattavaa elämänmuutosta: parantolan rutiineihin mukautumista ja laitostumista. Joutuminen parantolaan ei ollut välttämättä huono asia, oleskelu parantolassa sisävessoineen ja siisteine ympäristöineen merkitsi monelle elintason kohoamista.
Toisaalta parantoloitten päiväjärjestys loi turvallisen ilmapiirin. Yhteinen vihollinen myös yhdisti erilaisistakin taustoista saapuneita potilaita; ystävyys- ja rakkaussuhteita syntyi. Eräs potilas muisteli parantola-aikaansa: "Ei koskaan saa "siviilissä" kokea sellaista toveruutta ja yhteenkuuluvaisuudentunnetta kuin siellä. Kun nyt jälkeenpäin ajattelee, oli se ensin "kauhun paikka", kun sinne joutui, mutta lähtiessä sieltä pois 7:kk kuluttua se oli kuin toinen koti."
1940-luvun lopulla tulivat käyttöön ensimmäiset tuberkuloosibakteeriin tehoavat lääkkeet. Potilaat saattoivat olla hyvin eriarvoisessakin asemassa: kun kalliit lääkkeet tulivat saataville, niitä saattoivat ostaa vain varakkaimmat. Elintason kohoaminen ja tuberkuloosirokote vähensivät tartuntoja 1950-luvulla. Kiitos lääketieteen kehityksen, parantoloista tuli ennenpitkään tarpeettomia.
Entä nyt? Mikä on Paimion parantolan tulevaisuus? Vielä ei tiedetä. Parantola on myynnissä ja siitä on esitetty neljä tarjousta. Aika näyttää.
Lähde: Anne Ollilan kirja Kirjoituksia kulttuurista, sukupuolesta ja historiasta.
Kiitokset oppaallemme Karoliina Vitikaiselle ja retken järjestäneelle Sisustustoimittajat Ry:lle.