Lapsena, kun oikein halusin pelotella itseäni tai ystäviäni, menin kurkkaamaan olohuoneen kirjahyllyn baarikaappiin. Baarikaapissa asui piru; se ei ollut pullossa eikä pullon muotoinen, sillä en muista että meidän baarikaapissa olisi koskaan ollut yhtään ainoata pulloa. Piru oli äitini matkamuisto Pariisista 1960-luvun alusta.
Äitini kertoi, että maailman kaunein kirkko Notre-Dame on koristeltu vastaavilla "pirun" kuvilla. Se kuulosti hassulta, en voinut ymmärtää mitä tekemistä pirulla on kauneuden kanssa – ja miksi juuri piruilla olisi koristeltu kirkko? Vasta paljon myöhemmin opin, että pelkäämäni esine ei ollutkaan piru vaan gargoili.
Toinen lapsuudesta muistamani matkamuisto on pieni keraaminen kello, jossa luki "Canterbury". Kello ei varsinaisesti kiihdyttänyt minua pirun lailla, mutta se on kasvanut erityiseksi vasta elämän varrella. Eipä nimittäin aikaakaan, kun löysin itseni opiskelemasta Canterburysta, ja pian sen jälkeen mieheni hurahti musiikissa niin kutsuttuun Canterburyn koulukuntaan. Nyt silmäilen kelloa aina kaihoisasti, sen kylkeen kirjoitettu sana on minulle rakas.
Minä itse en voi sietää matkamuistoja. Kauheaa krääsää, ja miksi ihmeessä pitäisi väen vängällä ostella jotakin muka muistoksi? Kyllähän mukavat muistot kantavat ilman esineitäkin. Tai no, itse asiassa huomasin eräänä päivänä, että minulla on matkamuistoja kodissani vaikka muille jakaa.
Ensinnäkin, opiskelukaverini Canterburyssa ostivat minulle muistoksi oman englantilaisen teddykarhun, vähän ennen kuin lähdimme kaikki kotiimme ympäri maailmaa. Karhun nimi on Fitzwaters, ja nykyään se asuu vitriinissä lapsuuden aikaisten lelujen vierellä. Vain harvoihin sen ajan ystäviin on säilynyt yhteys, joten Fitzwaters kantaa mukanaan aika kaihoisaa nuoruuden tuoksua...
Oxfordissa vaivuin hurmioon, kun kuvittelin kulkevani samoja katuja Charles Ryderin ja Sebastian Flyten kanssa. Ei sen väliä, että he ovat fiktiivisiä hahmoja, rakastan Evelyn Waughn "Brideshead Revisited" -kirjaa yli kaiken. Mutta Lewis Carroll oli todellinen ja opiskellut myös Oxfordissa, siksi joulukuuseemme lennähti irvikissa.
.Hyvä matkamuisto on mahdollisimman pieni ja käyttökelpoinen. Huikealta, visuaaliselta ja inspiroivalta Japanin matkalta kodissamme on muistona sokeriastian pieni, puinen lusikka. Se on kaunis ja hienostunut eikä haittaa yhtään, jos joka kerta kahvia juodessani muistan oman häämatkani.
Hauskin matkamuistokauppa on kuitenkin aivan ylivoimaisesti ollut Uppsalan tuomiokirkon kauppa. Siellä myytiin vaikka mitä hauskaa, kuten Jeesus-laastareita ja "What would Jesus do"-muistilappuja. Tarkoitin ostokseni tuliaisiksi, mutta en ole kaikkia raaskinut antaa eteenpäin, vaan olen näköjään päättänyt pitää ne itselläni. Nyt vain odottelen, milloin Suomessa kirkoissa myydään esimerkiksi Jeesus-teippiä!
