Auringonlasku. Syreenin lila hehku. Pihlajan punaiset marjat. Juhannuksen keltainen aurinko. Peltomaisema. Usva järven yllä. Suomalaisten raanujen innoittaja toimi aina luonto. Sitä voi olla välillä vaikea muistaa, sillä suurin osa raanuista on peräisin 1970-luvulta, jolloin värien käytössä ei mitenkään "himmailtu".
Raanu on yksinkertainen, kudottu tekstiili, joka aikaisemmin toimi peittona ja myöhemmin seinätekstiilinä. Suosionsa harjalle raanu nousi 1970-luvulla, jolloin sisustuksessa oli vallalla villin värikäs muoti, johon raanut istuivat kuin nenä päähän. Tumman ruskeat ja vihreät seinät saivat kaverikseen mitä mielikuvituksellisimmat värimaailmat raanujen muodossa.
Raanut ovat siirtyneet vähin äänin seiniltä vinteille ja komeroiden pimeimpiin nurkkiin: nykysisustukseen ne istuvat vain hyvin harvoin. Taitelija Elina Juopperin elämään ja sukuun raanut ovat kuuluneet aina. Juopperi intoutui tutkimaan raanujen innoittajana toimineita luontoaiheita ja alkoi valokuvata "raanumaisia" aiheita: villitkin värit toden totta löytyivät suoraan luonnosta, kun vain osasi oikein katsoa. Ja lopulta jokainen maisema alkaa näyttää raanulta, tai sen aiheelta.
Teossarjaa toteuttaessaan Elina Juopperi huomasi, että ihmiset luopuivat ilomielin raanuistaan: niitä olivat kirpputorit ja kierrätyskeskukset pullollaan. Juopperi alkoi kerätä raanuja ja toteuttaa uutta, huikeaa nykytaideprojektia: Juopperi toisintaisi raanujen muodossa kuvanveistäjä Tony Smithin ikonisen "Die"-veistoksen vuodelta 1962. Veistos on kuutio, jonka mitat on lainattu Leonardo da Vincin Vitruviuksen mies-piirroksesta: sen jokainen sivu on 180 cm leveä.
Elina Juopperi rinnastaa puheissan ja teoissaan perinteisen raanun moderniin minimalistiseen taiteeseen: selkeät värikentät ja rytmikäs muotokieli ovat kuin minimalismin oppikirjasta. Jostain syystä maalauksessa luontevilta tuntuvat värivalinnat ja selkeät värikentät tuntuvat nykyihmisestä tekstiileissä vieraalta.
Elina Juopperi kierrättää "Perintö"-teostaan jo nyt, keskeneräisenä, erilaisissa taidenäyttelyissä. Marraskuun puoliväliin asti teos on esillä Visavuoren museossa Valkeakoskella, ja sen jälkeen se siirtyy Keravan taidemuseon Sinkkaan osaksi "Näkyväksi neulottu"-näyttelyä. Juopperin teokseen voi jokainen lahjoittaa raanuja: Valkeakoskella raanuja on lahjoitettu jo liki 30. Raanujen lahjoittajat saavat nimensä mesenaattitauluun, joka on teoksen yhteydessä. Raanut myös säilyvät kokonaisina, eli niitä ei pilkota eikä työstetä mitenkään. Juopperin teos on siis mitä mainioin tapa säilyttää oma perintö tuleville sukupolville taideteoksen muodossa!
Elina Juopperin teoksen nimi "Perintö" kertoo jo oleellisesti siitä, mistä teoksessa on kysymys: perinne- ja perintötekstiileissä on usein valtava määrä tunnearvoa ja tarinoita. Juopperi vastaanotti Visavuoren museossa esimerkiksi useamman lahjoituksen, joissa pariskunta luopui häälahjaraanustaan. "Perintö"-teoksessa raanut jatkavat elämäänsä ja tarinaansa, sekä pysyvät esillä – toisin kuin monissa kodeissa, joissa raanut on rullattu varaston pimeimpään nurkkaan.
Raanuvillitys loppui 1980-luvulle tultaessa ja 1990-luvulla raanuja ei oikeastaan tehnyt enää kukaan. Se on harmi, sillä olisi ollut mielenkiintoista nähdä, millaiseen värimaailmaan ja muotokieleen raanu olisi muodin muuttuessa mukautunut. 1980-luvun raanuissa näkee jo värimaailman selkeän muutoksen, vallalle tulevat pastellit ja hempeämmät värit.
Tunnustan: en ole itsekään erityisemmin välittänyt raanuista. Tosin niihin kyllä liittyy monia, erityisiä muistoja. Äitini paukutti niitä Taivalkosken kansalaisopiston salissa 1970-luvulla, siinä kirkon ja kunnantalon vieressä sijaitsevassa talossa. Ne ovat hienosti tehtyjä, mutta yhdenkään lapsen seinälle ne eivät ole vielä eksyneet.
Elina Juopperin teoksen ideologiaan tutustuessani olen toden teolla alkanut katsoa sekä raanuja että ympäröivää maailmaa ihan eri silmin: nyt katson ulos ikkunasta ja totean, että jokainen maisema on muuttunut raanun näköiseksi. Kuvataiteen minimalismiin rinnastaminen puolestaan on antanut välineet katsoa räikeitä väripintoja eri tavalla – ne asettuvat ikään kuin paikoilleen, eivätkä riitele keskenään.
"Perintö"-teos antaa aiheen myös miettiä historian muodostumista, sillä päällekkäin pinkattuna raanuista muodustuu ikään kuin maakerrostumia. Jokainen kerros on uniikki ja kertoo omaa tarinaansa, jokaiseen maakerrostumaan saattaa uppoutua kokonaisen ihmisen, perheen tai jopa kylän tarina. Ja samalla jokainen ainutlaatuinen raanu asettuu osaksi yhtenäistä kokonaisuutta, paljastaa vain pienen osan itsestään ja palvelee kokonaisuutta yhtenä pienenä osan summana.
Olen valtavan iloinen siitä, että suomalainen perintö, meidän historialliset kerrostumamme ovatkin pääosin heleän punaisia, oransseja ja keltaisia– eivät ruskeita, mustia ja synkeitä.
Jos tahdot osallistua Elina Juopperin "Perintö"-teoksen toteuttamiseen, voit lahjoittaa raanusi lähettämällä sen nyt Visavuoren museoon osoitteeseen: Visavuoren museo, Elina Juopperi, Visavuorentie 80, 37770 Tarttila. Liitä lähetykseen mukaan raanusi tarina ja nimi, jonka haluat teoksen mesenaatti-tauluun: lahjoittajan sijaan taulussa voi olla myös esimerkiksi raanun tekijän nimi. Marraskuun puolivälin jälkeen taiteilijan tavoittaa paremmin Keravan taidemuseo Sinkasta. Voit seurata teoksen valmistumista myös facebook-sivulla raanu raanu.
Ja kerrataan vielä lopuksi peruasiat: raanu on yksinkertainen, aina kudottu tekstiili, jonka molemmat puolet ovat samanlaiset. Täkänä on tekstiili, joka toteutetaan ontelokuteena: se on kaksinkertainen eli sen toisella puolella värit toistuvat päinvastaisina kuin toisella puolen. Ryijy on joko kudottu tai solmittu ja se on pitkänukkainen toisin kuin raanu, joka on aina sileä.
"... Ja sama asia nykyaikaisesti käsitettynä". - State of the Art, Valtion taideteostoimikunnan 60-vuotisjuhlanäyttely. Visavuoren museo, Kari-paviljonki 5.2. 2017 asti. www.visavuori.com. Elina Juopperin teos osana näyttelyä marraskuun alkuun asti.
"Näkyväksi neulottu – lankapohjaista taidetta meiltä ja muualta". Keravan taide- ja museokeskus Sinkka 26.11.2016 alkaen. www.sinkka.fi