Taide Ateneumin taidemuseossa voi nähdä kuin pikakelauksella modernin taiteen synnyn esittävästä abstraktiin ilmaisuun. Frantisek Kupkalle lankeaa kunnia ensimmäisen abstraktin taideteoksen julkisesta esittämisestä vuonna 1913.
Lue lisää
Saiturin joulu -tarinan kirjoittaja oli jouluihminen, joka kertomuksillaan nosti joulun vieton uudelleen muotiin 1800-luvulla. Esittelemme hänen kotimuseonsa ja kerromme, miten hän itse vietti joulua.
Lue lisää
Antiikki Kulttuurihistoriallinen Oskar Merikannon piano päätyi sattumalta edullisesti Esa Niemiselle. Arvokas pianovanhus soi yhä poikkeuksellisen kauniisti, ja sillä on syntynyt monta sävellystä.
Lue lisää
1900-luvun yksi suurista taiteilijoista, Amedeo Modigliani, on valloittanut Ateneumin kolmannen kerroksen laajalla näyttelyllä, jollaista Pohjoismaissa ei ole ennen esitelty. Se on auki 28.10. 2016 - 5.2. 2017.
Lue lisää
Vintage Tavallinen koti on täynnä tavaraa, joka kiinnostaa keräilijöitäkin. Asiantuntijamme Tuija Peltomaa kertoo, mitä arkisia aarteita kannattaa säilyttää, lahjoittaa, myydä tai kierrättää.
Lue lisää
Antiikki Pia-Maria Lehtola on pääsiäisihminen. Hän kertoo kotinsa koristelusta suureen juhlaan. Pöydillä on vanhoja ja uusia antiikkilöytöjä sekä rakkaita muistoja isovanhemmista
Lue lisää
Antiikki Minulla on piano, mutta mikä se tarkemmin sanottuna on? Onko sillä arvoa?
Taffelipiano kuuluu ns. vasaraklaveerien ryhmään. Nimitys tul…
Lue lisää