Graafikko Erik Bruun on jatkanut työskentelyä yli 90-vuotiaaksi kotonaan Suomenlinnassa. Hänen työnsä seteleistä julisteisiin ovat jo yli 60 vuotta kuuluneet suomalaisten elämään. Lue, mitä hän kertoi urastaan lehtemme haastattelussa.
Kansallismuseon julistenäyttely Come to Finland on valloittava! Suomi näyttää kauneimmat kasvonsa, ylistää luontoa, tietää että olemme kansainvälisiä ja vihjaa, että täällä myös romantiikka kukkii.
-->
-->
-->
Suomalainen Weiste on valmistanut joulukoristeita jo 90 vuoden ajan. Materiaalit ja tyylit ovat vaihdelleet aikojen kuluessa. Onko sinulla alkuaikojen hopealamettaa, 40-luvun piipunrassitonttuja tai 60-luvun värikkäitä muovikoristeita?
Dekkarikirjailija Outi Pakkanen ihastui art deco -tyyliin ja keräilee sitä matkoiltaan. Olisin voinut olla edellisessä elämässäni kabareetanssija 1920-luvun Berliinissä, hän sanoo.
Marimekon raidallinen klassikko Jokapoika-paita täyttää 60 vuotta. Leif Jakobsson on kerännyt yli 60 Jokapoikaa, vaikkei käytäkään niitä itse. Hänen kokoelmansa on esillä Pietarsaaressa.
Tavallinen koti on täynnä tavaraa, joka kiinnostaa keräilijöitäkin. Asiantuntijamme Tuija Peltomaa kertoo, mitä arkisia aarteita kannattaa säilyttää, lahjoittaa, myydä tai kierrättää.
1950–60-luvuilla kauneutta koteihin väännettiin rautalangasta. Nipa Ronikonmäki keräilee näitä koreja ja muita koristuksia. Rautalankaesineitä saa pikkurahalla, mutta hankalampaa on löytää tietoa niiden suomalaisista valmistajista.
Kevään kuumin vintageasuste on tietysti aurinkolasit. Tyyleistä löytyy jokaiselle jotakin. Optikko Matti Piipponen esittelee kokoelmaansa ja kertoo, kuinka innostus vanhoihin kehyksiin syttyi.
Ladataan…
Kilpailut
Voita luonnollinen Pihapuu-huopa!
-->