Hyökyaalto Japanista

Ateneumin suurnäyttely  "Japanomania Pohjoismaisessa taiteessa" on - kuten arvata saattaa - mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Se ei ole kenellekään uutinen, että suomalaiset ja muut pohjoismaiset taiteilijat saivat Japani-kuumeen 1800-luvun lopulla muiden eurooppalaisten tavoin. Sen sijaan se, miten hyvin nimenomaan täällä ymmärrettiin ja sisäistettiin japanilainen estetiikka eikä vain ulkokohtaista koreutta, saa aivan uutta todistusvoimaa näyttelystä. 

Japani oli varsin sulkeutunut maa ennen vuotta 1852, jolloin se avasi rajansa länsimaille. Euroopan valtasi aivan valtava kiinnostus kaikkea japanilaista kohtaan ja pian tavarataloissa avattiin omia Japani-osastoja, joista sai hankkia japanilaista esineistöä. Taiteilijat rynnivät osastoille yhtä innokkaasti kuin kaikki muutkin, koristelivat ateljeensa viuhkoilla, sermeillä ja grafiikan lehdillä,  ja pukivat mallinsa japanilaisiin kimonoihin. 

Japonismi alkoi ilmetä eurooppalaisessa taiteessa yhtä aikaa kahdessa muodossa: se näkyi salonkitaiteilijoiden teoksissa pelkkänä eksotiikkana ja koristeellisuutena, mutta edelläkävijät sisäistivät nopeasti japanilaisen estetiikan ja saivat sitä kautta aivan uuden lähestymistavan omaan taiteeseensa.

James Tissot: Japanitar kylpee (1864). Musée des beaux-arts de Dijon. Kuva: Musée des Beaux-Arts de Dijon / François Jay

Salonkitaiteen lopputuotokset olivat toisinaan – saako sanoa ihan suoraan – aika kammottavia kuten tässä James Tissotin "Japanitar kylpee"-maalauksessa vuodelta 1864. Japanilainen esineistö on ripoteltu maalaukseen palvelemaan varsin kyseenalaista eroottista kuvaelmaa, jolla ei ole mitään tekemistä japanilaisen estetiikan tai kulttuurin kanssa. Miten monta Japani-kliseetä saa mahtumaan yhteen kuvaan? Tämän kaltaiseen ulkokohtaiseen "japonismiin" syyllistyivät 1800-luvun puolivälissä monet taiteilijat, myös suomalaiset. 

Utagawa Hiroshige: Kameidon luumutarha (1857). Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria/Kirsi Halkola.

James Abbot McNeill Whistler ja Édouard Manet olivat niitä taiteilijoita, jotka välittömästi tunnistivat Japanin taiteen mullistavuuden: kaksiulotteisuuden, lintuperspektiivin, vahvan viivan, epäsymmetrian ja uudenlaisen värimaailman. Vähän myöhemmin esimerkiksi Claude Monet, Paul Gauguin ja Vincent van Gogh uudistivat japanilaisen taiteen vaikutuksesta oman ilmaisunsa ja loivat samalla eurooppalaiseen taidehistoriaan aivan uusia tyylisuuntia.

Pohjoismaiset taiteilijat omaksuivat Japanin taiteesta kaikken olennaisimman: uudenlaisen näkökulman, uuden tavan kuvata luontoa ja ihmisiä. Luonnon pienet ihmeet nousivat taiteilijoiden teoksiin; lehtien muodot, hyönteiset, sammakot, kalat, levät, yksittäiset oksat tai oksien muodot. Tämä oli jotain toista kuin 1800-luvun luontokuvauksen romantiikka tai myöhempi realismi. 

Eric O. W. Ehrström: Luminen pihlajanmarjaterttu (1908). Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen.

Puupiirrostaide nousi arvostetuksi. Puupiirrosten mestari Suomessa oli monitoimitaituri Eric O.W. Ehrström, suurelle yleisölle kenties tuntematon veijari, jolta suureksi ilokseni Ateneumin näyttelyssä esitellään useampi teos. 

Japanomania-näyttelyssä suomalaisten taiteilijoiden osuus sisältää paljon tuttuja taideteoksia ja tuttuja taiteilijoita: Albert Edelfelt, Gunnar Berndtson, Akseli Gallen-Kallela, Pekka Halonen, Helene Schjerfbeck, Maria Wiik ja niin edelleen. Näyttely tarjoaa kuitenkin näiden taiteilijoiden teoksiin uudenlaisen näkökulman, ehkä jopa aivan toisenlaisen lähestymistavan koko taiteilijan tuotantoon. Aika harva on ajatellut, että Pekka Halosen perisuomalaiset, lumiset maisemakuvat ovatkin japonismia hienoimmillaan!

Virkistävintä toki on nähdä itselle tuntemattomia töitä, joita on runsaasti esillä eri Pohjoismaista.  On hienoa saada verrata näiden taiteilijoiden töitä paitsi itse Japani-teemaan, myös suomalaisten taiteilijoiden teoksiin, koska on ilman muuta selvää, että monet heistä olivat ystäviä keskenään. Pariisissa, 1800-luvun lopulla, pohjoismaiset taiteilijat pitivät yhtä ja inspiroivat usein toinen toisiaan.

Bruno Liljefors: Närhet (1886). Nationalmuseum, Tukholma. Kuva: Nationalmuseum.

Japanomania Pohjoismaisessa taiteessa-näyttely esittelee lisäksi kiitettävän määrän taideteollisuutta, johon Japanin taide vaikutti vähintään yhtä merkittävästi kuin maalaustaiteeseen. Esillä on myös japanilaista esineistöä, joista suurin osa on peräisin ajan taiteilijoiden kokoelmista ja arkistoista. Myös Visavuoren museosta on näyttelyssä esillä hieno japanilainen tarjotin, sekä astiasto, jotka ovat vain osa Emil Wikströmin Pariisista hankkimaa japanilaista esineistöä - mutta siitä lisää ensi kerralla.

Näkymä Visavuoren asuinrakennuksen salista; oikealla seinällä japanilainen tarjotin, joka on nyt esillä Japanomania-näyttelyssä. Kuva: Visavuoren museo

P.S. Yksi merkittävimpiä Pariisissa vaikuttaneita japanilaisen taiteen ja esineistön kerääjiä ja välittäjiä oli nimeltään Siegfried Bing (!). Onko kukaan koskaan kyseenalaistanut sitä, oliko Bing ihan oikeasti nimeltään Bing – minusta se kuulostaa epätoivoiselta yritykseltä kuulostaa itsekin ihan pikkuisen japanilaiselta....

"Japanomania Pohjoismaisessa taiteessa 1875-1918" Ateneumin taidemuseossa 15.5.2016 asti.

http://www.ateneum.fi