Kesäpäivä Hangossa

Se oli yksi niistä harvoista kesäpäivistä, jona aurinko porotti taivaalla niin lämpimästi, että jäätelö valui pitkin sormia jo ennen ensimmäistä nuolaisua. Sellainen päivä, joita lomalla päivät usein ovat: kiireettömiä, päämäärättömiä, yllätyksellisiä - ja jotka valuvat käsistä kuin rannan hienojakoinen hiekka.

  Jo heti aamusta lapset pakkasivat kasseihin rantavarusteet ja katosivat näköpiiristä. Hanko on täynnä samanikäisiä kavereita, joista on muodostunut oma porukkansa, eräänlaiset "kesäkaverukset". Sama pätee meihin aikuisiin. Hangossa on säilynyt jotain entisajan kylpyläaikakauden hengestä, jolloin kesäasukeista ja -vieraista muodostui oma tiivis yhteisönsä.

Aamukymmeneltä otin kainalooni aurinkolasit ja rantamaton ja lähdin Casinon rannalle Merijoogan aamujoogaan. Voiko päivä enää paremmin alkaa kuin syvillä hengityksillä ja merituulen hyväilyllä? Kuva Kati Ramm-Smidt
Hangossa riitää rantaa kymmeniä kilometrejä. Plagenin matala ranta sopii hyvin lapsiperheille. Karuselli, pomppulinnat, suppilaudat sekä rantaravintola pitävät koko perheen tyytyväisenä.

Puoliltapäivin kesäinen kaupunki oli jo täynnä elämää muistuttaen  eteläisiä esikuviaan Ranskan Rivieralla. Myös monet ystävämme saivat kuningasidean lähteä päiväretkelle "Suomen etelään". Vaaleanpunaisen talomme ovet ovat aina avoinna.

Kuva Tomi Parkkonen

 

Siinä vaiheessa, kun meillä  oli käynyt päivän aikana jo neljät vieraat, olin keittänyt kahvia kannu toisensa jälkeen ja leipomani piirakat uhkasivat loppua, soi ovikello vielä kerran. Viidennen kattauksen sijaan suuntasimmekin ystäviemme kanssa Neljän Tuulen Tuvalle, yhteen lempipaikoistani Hangossa. Sinne ajetaan pyörillä pitkin ihanaa rantatietä, jonka varrella sijaitsevat Hangon upeimmat puuhuvilat. Itse ravintolallakin on kiintoisa historia.

Ravintola sijoittuu pikku Tallholmeniin, saareen, joka on yhdistetty mantereeseen maavallein. Saarella on ollut kahvilatoimintaa jo vuodesta 1901. Kahvilalla on ollut monta nimeä, eksoottisimmillaan Cafe Africa, mutta nykyinen Neljän Tuulen Tupa kuvastaa sen olemusta täydellisesti. Terassilta avautuvat huikaisevat näkymät ulapalle.

 

Kuuluisin kahvilanpitäjä oli itse (tuolloin vielä) kenraali Mannerheim, joka asusti viereisellä saarella. Hän piti kahvilaa vuosina 1927-33. Kerrotaan, että Mannerheim oli vaativa, mutta oikeudenmukainen isäntä. Hän saapui viereiseltä saarelta ravintolaansa aamupalalle ja munan tuli olla tarkalleen 4 minuuttia, 30 sekuntia keitetty. Repertuaariin kuului myös Five O´Clock Tea.
Kahvilaa on nyt palautettu Mannerheimin aikaiseen asuun: pöydillä on sinivalkoruutuiset liinat ja ikkunalla punaisia pelargonioita kuin silloin ennen. Perinteitä on pyritty säilyttämään, muttei ihan täysin sentään: tarjoilijoilla ei ollut yllään bretagnelaisluostarissa nyplättyjä pitsiessuja.

 Paluumatkalla rannalle meidät kutsutiin Gauharin beachpiknikille, jossa ihailimme koruja, koreja, kirjoja ja maistelimme kuohuvaa.

Tämä piknik on kesä-Hankoa tyypillisimmillään: rentoa, hauskaa, epämuodollista ja pikkuisen hipahtavaa.

 

Seuraavaksi suuntasimme Tomi Parkkosen ateljeehen, jossa oli kolmen yrityksen: Kaarina K:n, Nest Factoryn ja Nomadin popup. Sekä seinät täynnä Parkkosen upeaa valokuvataidetta!

Vanhat vintagematot sopivat industrialisistiseen boho-chic-miljööseen.
Aijai mitä kenkiä!

 

Päivän päätteeksi piipahdimme iltatorilla. Se on paikka jonne "kaikki" kokoontuvat keskiviikkoiltaisin kiertelemään ja vaihtamaan kuulumisia. Voi sitä tervehdysten ja iloisen pärinän määrää kun ihmiset parveilevat kojujen ympärillä kuin  ampiaiset hunajan kimpussa. Torikauppiailla, kesäasukkien- ja paikallisten omilla myyntipöydillä sekä "helppoheikeillä" on tarjolla  jokaiselle jotakin: antiikkia, vaatteita, riepuja,  rojua,  tuoreita marjoja, kukkia, herkkuja ja kalaa. Ja ainahan sieltä löytyy jotakin kassin pohjalle!

 

Kaikkea kivaa kesäkotiin. Pelastusrengas on aina hyvä olla matkassa!

 

Kaikkea tarpeellista....
Nämä hauskat Raitana- pussukat on tehty aidoista vanhoista patjakankaista. Uusiokäyttöä parhaimmillaan!

 

Messingin ja meriantiikin ystävälle!

 

Keräilen Hankoon liittyviä esineitä kuten Hangon Keksitehtaan vanhoja kolibri- ja perhoskeksirasioita.

Hangossa tapahtuu koko ajan jotakin: kesäkuussa löytyy purjeveneitä rakastavalle Regatta, pelimiehille ja -naisille Bridgeviikko (22.7-30.7), Musiikkijuhlat (10-15.7.) heppahulluille Sea Horse Week (27-30.7.) ja Suomen suurin moottorivenetapahtuma Poker Run (5 -7.8.) vain muutamia mainitakseni. Lisää tapahtumia löydät Hangon matkailun sivuilta.

ps. Lisää Hangon kahviloista Marketta Wallin Hanko-kirjoista!

Katjablogiuusi s100x100 q80 noupscale

Katja Weiland-Särmälä

Katja Weiland-Särmälä on väitöskirjaa tekevä taidehistorioitsija ja historioitsija sekä löytöretkeilijä kauneuden, designin ja taiteen maailmassa.