Sä tähdistä kirkkain nyt loisteesi luo

Sinne Suomeeni kaukaisehen! Ja sitten kun sammuu sun tuikkeesi tuo,

Sä siunaa se maa muistojen!

Sen vertaista toista en missään mä saa,

On armain ja kallein mull' ain'

Suomenmaa

Z. Topelius 1853

Rakastan Sylvian joululaulua. Se kertoo joulusta vieraalla maalla ja kaipuusta kotiin. Se sopii hienosti myös juuri nyt tutkimuksessani käsittelemääni aiheeseen: suomalaisiin merimiespappeihin Englannissa 1880-luvulla. Tuolloin Englannissa, Lontoossa ja Hullissa oli kaksi merimiespappia.

Tutkimukseni päähenkilö Oscar Kjäldström oli ensimmäinen merimiespappi Hullissa. Hän oli matkannut sinne avioiduttuaan vaimonsa Elinin kanssa vuonna 1883. Siellä syntyi yhdeksän vuoden aikana myös neljä lasta.  Hull oli tärkeä satama, sinne matkasi usea suomalainen alus sekä se oli myös siirtolaisalusten pysähdyspaikka. Merimiespapin muistelmat, kirjeenvaihto ja merimiespappien osaksi toimittama "Merimiehen Ystäwä"-lehti kertovat tutkijalle elämästä satamissa, syrjäkujilla, sairaaloissa ja vankiloissa, jonne merimiespapin tie kulki merimiestä ja maamiestä auttaessaan. Monet suomalaiset merimiehet kokivat myös muukalaisvihaa etenkin huonoina vuosina, kun työt olivat tiukassa.

Jos merimiehen elämää uhkasi myrsyt ja haaksirikko rannattomilla ulapoilla, oli se lähes yhtä vaarallista maissa, jossa merimiestä kohtasivat toisenlaiset vaarat. Oscar perheineen muutti pahamaineiselle satama-alueelle, lähelle telakoita Boarding Home-majataloja, kapakoita ja ilotaloja. Hän varasi asunnostaan Charlotte Street 53 keskikerroksen merimiehille, jonne hän perusti kappelin ja lukusalin. Ovet hänen luokseen olivat aina auki apua tarvitseville merimiehille, siirtolaisille tai muille matkalaisille.

Merimiehet potivat kovaa koti-ikävää. Sinne kauas olivat jääneet vanhemmat, vaimo ja lapset. Kirjeet kulkivat harvakseltaan, osa ei ollut kuullut perheestään vuosikausiin. Osa merimiehistä saattoi olla poissa kotimaastaan jopa kymmeniä vuosia. Perhe unohtui, rahat juotiin ja oma nimikin muutettiin toiseksi:  "Johnsoniksi". Jäljellä oli enää yksi "turvasatama", merimiespapin koti, "home away from home" vieraalla maalla.

Jouluaattona Oscar perheineen järjesti aina suuren joulujuhlan. He olivat koristaneet lukusalin ja kappelin laivojen merkkilipuin, raamatunlausein ja vihrein köynnöksin. Siellä oli myös "enkelin tervehdyslipuin ja kynttilöin puettu joulukuusi, joka säteili awaraan lähetyshuoneistoon kodikasta waloa". Yhdelle seinälle oli koottu Suomesta ompeluseurojen ja "merimiesten ystäwien" lähettämiä paketteja. Aluksi laulettiin yhdessä virsi, sitten oli vuorossa lyhyt puhe ja sen jälkeen nautittiin virvokkeita: teetä, hedelmiä, leivonnaisia ja kakkuja. Tämän jälkeen jokainen merimies sai nostaa itselleen numeron, jonka mukaan hänelle arvottiin lahja. Suomesta lähetetyistä paketeista paljastui villasukkia, kaulaliinoja, tupsulakkeja, nenäliinoja, paitoja ja "rantiaisia" eli ranteen lämmittimiä. Lisäksi jokainen sai halutessaan oman Uuden Testamentin, kirjoja ja almanakan. Oscar muistutti merimiehiä puheessaan, että lahjan tekijät olivat heidän äitejään, sisariaan, vaimojaan tai rakastavia ystäviään ja "moni harras rukous on kudottu sukkiin, liinoihin ja nuttuihin, joiden tulisi lämmittää heidän rakkaitansa pitkillä waiwalloisilla matkoilla."

Juhlan jälkeen moni tarttui kynään ja lähetti kirjeen rakkailleen.

Linkki 1800-luvun Hulliin

ps. Facebook-sivuillani  Löytöretkeilijän Paratiisi lisää historiaa, taidetta, designia