Mistä voi nähdä ruotsalaisuuden hyvinvoinnin ytimen? Rikkaasta esinekulttuurista tietenkin, ja sitä sai kyllikseen katsella Älvsjön antiikkimessuilla.
Ne ovat olleet minulle jo vuosia ”sinne pitäisi joskus mennä” -kohde. Matkakuumetta lisäsivät kommentit, kuten ”Olipas siellä hienoa, ei häviä eurooppalaisille antiikkimessuille, tavaraa silmänkantamattomiin….” Näitä kommentteja sain kuunnella aina helmikuun aikoihin. Sellaista on kuulemma Ruotsissa Älvsjön antiikkimessuilla, Pohjoismaiden suurimmilla.
Pakkohan sinne oli päästä, ja viime keskiviikkona vihdoin lensin Tukholmaan. Arlandasta pääsi kätevästi junalla tunnissa Älvsjössä sijaitsevaan Stockholmsmässaniin eli messukeskukseen.
Olihan siellä komeaa, mutta totuuden nimissä olen nähnyt hienompaakin, rutkasti hienompaa, suorastaan tavoittamattoman paljon upeampaa tavaraa, nimittäin Tefafin antiikkimessuilla Maastrichtissä. Mutta kyllä Älvsjökin ihastutti, ja siellä esineistö oli paljon lähempänä tavallista ihmistä kuin Tefafissa, jonka vieraille on varattu oma lentokenttä.
Tarjolla Älvsjössä oli antiikin lisäksi taidetta, designia, vintagea ja sisustustavaraa. Ihan mainio oli esimerkiksi miesten vintagevaatteita ja asusteita esitellyt Herr Judit -osasto rentoine herroineen. Niin ruotsalaista. Varsinkin brittiläiset miesten kengät olivat mieleeni, niissä puhutteli vanhanajan laadun ja käsityön leima. Goodyear welt eli reunospohjaus-menetelmällä tehdyt kengät kestävät vaikka loppuelämän, kun niitä hoitaa hyvin. Ne ovat kerran elämässä ostettavia asioita.
Messujen tarjonnasta tuli sekin selväksi, että Ruotsin pitkä historia näkyy esinekulttuurissa. Yksi kukoistuskausi on kuningas Kustaa III:n aika ja hänestä nimensä saanut kustavilaisuus 1700-luvun lopulla. Kustavilaisuus oli pohjoinen versio uusklassismista. Ruotsissa ja myös samaan valtakuntaan kuuluneessa Suomessa tyyli sai vähemmän juhlallisen ulkoasun kuin manner-Euroopassa ja Englannissa, mikä ei kuitenkaan tee siitä yhtään huonompaa. Parhaimmat kustavilaiset huonekalut ja hopeaesineet hurmaavat pohjoisella ulottuvuudellaan, toisin sanoen hienovaraisella tyylikkyydellään.
Myöhemmin, 1920-30-luvulla syntyi toinen omaperäinen ruotsalainen tyyli, Swedish grace. Sen voi kääntää vaikkapa ruotsalaiseksi suloudeksi, ja sen henkeä saattoi ihastella messuilla vaikkapa Edward Haldin ja Simon Gaten muotoilemassa hienostuneessa kaiverruskoristeisessa lasissa. Nimityksen antoi 1930 englantilainen kriitikko Morton Shand, joka käsitteli artikkelissaan ruotsalaista 20-luvun klassismia. Swedish grace ei jäänyt vain 20-luvulle, vaan sen vaikutus ylsi vähintään 50-luvulle.
Tyylin voi kiteyttää perinteen vaalimiseksi: vanhat tyylit antoivat vaikutteita moderniin muotoiluun. Siksi ruotsalainen funktionalismi on koristeellisempaa kuin suomalainen. Koristeellisuus, josta mieluusti käyttäisin sanaa aistikkuus, sai ylipäätään jatkaa elämää ruotsalaisessa muotoilussa pitempään kuin meillä.
Messujen 250 näytteilleasettajan joukossa oli myös kaksi suomalaista. Ruotsin taide- ja antiikkikauppiaiden yhdistykseen (SKAF) kuuluva Galerie Donner on messuilla jo vanha tekijä, mutta yhteisosastona osallistuneet Wanha Tammitori ja Ari’s Design olivat siellä ensimmäistä kertaa. Donner oli keskittynyt hienoon antiikkiin, Tammitori ja Ari’s Design taas kotimaiseen 1930–70-luvun muotoiluun.
