Kirjoitan tämän vuoden Antiikki& Design-lehteen tarinaa naisten muodista ja elämästä 1900-luvun eri vuosikymmeneltä. Omassa suvussani on myös vahvoja naisia, joiden tarinan haluan kertoa.

Isoisäni sisar Sylvia Kjäldström (1889-1981) eli modernin ja kansainvälisen elämän. Tosin hänen elämänvalintansa olivat osin aikakauden "modernin ja vapaan naisen" ihannetta vastaan. Oliko Sylvia moderni nainen?

Sylvia syntyi Hullissa, Englannissa vuonna 1889 Oscar ja Elin Kjäldströmin merimiespappiperheeseen kahden veljeksen pikkusisareksi. Perheeseen syntyi nopeassa ajassa vielä kolme nuorempaa sisarusta. Vanhemmat olivat vakaumuksellisia kristittyjä ja Sylvia imi jo äidinmaidossa heidän maailmankuvansa, jossa ihmisen päätehtävänä nähtiin vähempiosaisten auttaminen.

Perheessä oli englanninkielinen "nanny", lastenhoitaja ja perheen muuttaessa 1890-luvun alussa pois Englannista, Sylvia puhui kieltä sujuvasti. Sylvian lapsuudessa pappiperhe muutti useasti ensin Kruunupyyhyn, sitten Helsinkiin ja lopuksi Porvooseen marjapuuronpunaiseen kappalaisen taloon vuonna 1899. Täysin ruotsinkielinen perhe piti kielitaitoa tärkeänä pääomanana. Äiti pyrki ylläpitämään lasten englanninkielentaitoa ja nuorimmat lapsista Sylvia mukaanlukien laitettiin suomalaiseen kouluun oppimaan suomen kieli.

Sylvia pyrki koko nuoruutensa täydellisyyteen ja täyttämään vanhempiensa toiveet. Sylvia kulki isän mukana laulamassa mielisairaalassa, piti pyhäkoulua ja osallistui Nuorten Naisten Kristillisen Yhdistyksen toimintaan, jonka perustajajäsen hänen äitinsä oli. Hän oli kiltti lapsi, joka lähetettiin lomilla pitämään seuraa sukupiirin serkkutytöille. Ilmeisesti Sylvian rooli oli toimia näille jonkinlaisena esimerkkinä. Kirjeessään Kruunupyyssä kesää viettävälle Sylvialle äiti muistuttaa, että Sylvia "käyttäytyisi kunnolla, jotta sedällä ja tädillä ei olisi huollettavana kahta "poikatyttöä" yhden sijaan.  Jumala siunatkoon sinua, Sylvia ja auta sinua löytämään Raamatusta tuttu se "marianhenki". Kirjeen lopussa äiti luettelee vielä muistutuksena tytölle sopivat ominaisuudet: "puhu rauhallisesti ja hillitysti äläkä ole äänessä kokoajan, kuuntele muita, ole kiltti, ajattelevainen ja ymmärtävä ystävä."

Eräässä kirjeessä veljelleen Josefille vuonna 1907  Sylvia kertoo käänteentekevästä kokemuksesta, jolloin Porvoon pappilaan saapui mieleltään järkkynyt agressiivinen mies. Nuori Sylvia sai rauhoiteltua miehen ja istuutui odottamaan tämän kanssa isäänsä, joka oli ollut tapaamassa seurakuntalaisiaan. Tämän kokemuksen jälkeen hän kirjoitti veljelleen löytäneensä kutsumuksensa, se oli työskennellä toisten hyväksi hoitoalalla. Kodin uskovaisessa ilmapiirissä oli tärkeää löytää oma kutsumuksensa. Sisarusten välisestä kirjeenvaihdosta käy ilmi, että oli pieni katastrofi, mikäli sellaista ei kohdalle sattunut.

Sylvia aloitti opiskelunsa Helsingin Diakonissalaitoksessa vuonna 1908 heti ylioppilaskirjoitustensa jälkeen ja valmistui diakonissaksi vuonna 1913. Elämänvalinnat vaikuttivat myös ystävyyssuhteisiin. Uskossaoleminen merkitsi tuolloin luopumista monesta asiasta. Ystävät eivät ymmärtäneet Sylvian valintoja vaan käsittivät ne "uhrauksina", kuten he tälle kirjoittivat. Koulutoverit huvittelivat kuten aikakauden moderni nainen vaan saattoi ja Sylvia jättäytyi ystäväpiirinsä ulkopuolelle. Illanvietosta entisten koulutoveriensa luona Sylvia kirjoittaa veljelleen Josefille: "Olihan siellä tavallaan hauskaa, mutta minua piinasi niin kovasti heidän äänekäs naurunsa, ihan se korvia vihloi. Emme melunneet tai villejä olleet, istuttiin ihan vain keskustelemassa, mutta jos jollekin nauroivat, niin se oli ihan vanhaan koululaisten tapaan. Siihenhän en enää ole tottunut täällä hiljaisessa laitoksessa. Heidän mielestä olin muuttunut niin kovin hiljaiseksi ja muutenkin toisenlaiseksi. Entinen ystäväni Arvi Tapper kovasti suree, kuullessaan siitä, että olen tullut sisareksi. Eivät taida entiset toverini minua oikein ymmärtää, he joko säälivät minua taikka kutkuttavat itserakkauttani puhumalla siitä suuresta uhrauksesta, jota muka olen tehnyt."

Opiskeluaika ei ollut helppoa. Hän ikävöi Helsingistä kotiin Porvooseen ja valitti, ettei hän päässyt tarpeeksi nopeasti hoitotyöhön, vaan joutui mielestään kohtuuttoman pitkään suorittamaan muita käytännön töitä. Kirjeessään hän valittaa asiasta äidilleen: "Sisar Lina oli pyytänyt, että saisin vaihtaa jo työtä, mutta sisar Hiia oli sitä mieltä, että minun pitää vielä oppia inventoimaan sänkyvaatteet." Sylvia jatkaa ironisesti, "Se on ilmeisesti paljon konstikkaampaa kuin olen ymmärtänyt."  Oli mahdollista, että koulutettua Sylviaa pidettiin liian epäkäytännöllisenä. Työtahti Diakonissalaitoksella oli rankka: töitä tehtiin aamu kuudesta ilta puoli kymmeneen.

Kun hoitotyö vihdoin vuonna 1909 alkoi työtahti vain paheni. "Hoitotyöstä oli vain joka neljäs sunnuntai  ns. pitkä vapaa klo 11.30–17.15 iltapäivään, muina sunnuntaina vapaata tunti tai puolitoista ennen tai jälkeen päivällisen. Kun Sylvia ei saanut joulua vapaaksi, äiti kirjoittaa, miten Sylvian pitää unohtaa itsensä ja omat ajatuksensa ja olla kiitollinen siitä, että saa olla joulun oman yhteisönsä parissa tekemässä työtä eikä perinteisesti kotona.

 Kirjeessään Sylvialle äiti kertoo,  miten sisar Hiia ja sisar Hanna Masalin ovat kehuneet Sylviaa  Nuorten Naisten Kristillisen Yhdistyksen (KFUK:n) kokouksissa  siitä, miten iso lahja Sylvia on laitokselle ja miten hänet voi laittaa työhön kuin työhön. Hoitotyö on kuitenkin fyysisesti rankkaa ja Sylvia uupuu. "Ruusut ovat paenneet poskiltani" Sylvia kirjoittaa äidilleen. Vuonna 1910 Sylvian sairaalloinen pikkusisar kuolee ja Sylviaa surettaa myös omien pikkupotilaittensa kovat kohtalot.

Kirjeissään tyttärelleen äiti Elin kirjoittaa innostuneesti lähetystyöstä. Työskenneltyään jonkin aikaa diakonissana Sylvia päättää hakea Suomen Lähetysseuran kouluun  Helsinkiin, jossa hän opiskeli vuodet 1913-1915. Valmistuttuaan Sylvia lähti Kiinaan Hunaniin lähetystyöhön sairaanhoitajaksi ja sairaalan johtajaksi. Aiheesta olen kirjoittanut aiemmassa blogissani Naislähetin elämää Kiinassa sata vuotta sitten enemmän. Lähtö Kiinaan oli rohkea teko, se oli myös eräänlainen irtiotto vanhemmista, joiden aineetonta  perintöä, elämänmallia ja toiveita Sylvia oli tiedostamatta tai tiedostaen pitkälti noudattanut. Ainoa yhteydenpito vanhempiin ja sukuun oli tästedes kirjeenvaihto.

Työskenneltyään viisi vuotta Kiinassa Sylvia tutustui lähetti Niilo Korhoseen, jonka kanssa hän kihlautui vanhempien vastustuksesta huolimatta. Syitä avioliiton vastustamiseen oli useita. Tärkein vanhempien vastustuksen syy oli kuitenkin se, että avioituessaan Sylvia joutuisi luopumaan kutsumuksestaan ja sairaalan johtajan paikankin Sylvia joutuisi luovuttamaan kouluttamattomalle miehelleen. Avioituneet lähettinaiset nimittän harvemmin jatkoivat aktiivista lähetystyötä.  Vanhempien ja Sylvian kirjeenvaihdosta käy myös ilmi, että Niilolla oli lähetyspiireissä huono maine. Mihin tällä tarkemmin viittataan, voi vaan tutkijana spekuloida. Lisäksi rivien välistä voi lukea, että aatelistaustaisen äidin ja isän mielestä kouluja käymätön eri yhteiskuntaluokasta noussut torpparinpoika Niilo ei ollut vanhempien mielestä tarpeeksi "hyvä" heidän tyttärelleen.  Pitkä välimatka Suomeen auttoi Sylviaa tekemään itsenäisiä ratkaisuja ja Sylvia avioitui Niilon kanssa vuonna 1919. Vuonna 1922 he muuttivat Yhdysvaltoihin Fort Braggiin, jossa Sylvia asui loppuikänsä.

Sylvian tarina on itsenäistymisen ja kasvun tarina. Mielestäni Sylvia oli monella tapaa moderni nainen: hän oli sukunsa ensimmäinen naisylioppilas ja opiskeli itselleen kaksi ammattia. Hän oli moderni työskennellessään ja elättäessään itse itsensä. Hän uskalsi lähteä yksin  ulkomaille vieraaseen kulttuuriin ja lopulta rohkeni tehdä myös itsenäisiä päätöksiä vanhempien tahtoa vastaankin. 

Koska hänen uskonnollinen vakaumuksensa oli  niin voimakas ja hän eli pitkälle toisia varten, häntä ei helposti miellä ns. "moderniksi naiseksi", joka mielikuvissa yhdistyy rajoja rikkovaan hieman kapinalliseen ja huvittelevaan uuden ajan naiseen. Sylvia ei pukeutunut muodikkaisin vaatteisiin tai laittanut hiuksiaan pompadourkampaukselle; hänen asunsa oli yksinkertainen diakonissan uniformu.  Vaikka Sylvia rakasti työtään, hän teki silti "perinteisen valinnan" avioitumalla. Kuten tosin monet muutkin "modernit naiset" hänen aikanaan.  Avioituessaan Sylvia joutui  luopumaan  työstään ja kutsumuksestaan ja  asettautumaan perinteiseen kodin hengettären rooliin. Uskaltaisin kuitenkin  kutsua Sylviaa  moderniksi naiseksi, sillä täytyy muistaa, että vaatii todellista rohkeutta noudattaa sydämensä ääntä ja kulkea vastavirtaan.

P.S. Lue uusimmasta Antiikikki & Design -lehdestä 1900-luvun alun naisten muodista.

Sylvian tarina on osa väitöskirjaani, mielenkiintoinen sivujuonne, joka ansaitsisi ihan oman tutkimuksensa.