*KAUPALLINEN YHTEISTYÖ*
Rannekellot, seinäkellot tai kaappikellot sijoitusmielessä ostettuna ovat usein kiistanalainen aihe. Kuvataiteessa nähdään usein potentiaalia parempaan myyntihintaan tulevaisuudessa, mutta kellot ovat monelle vieraampi sijoituskohde.
Rannekellot saattavat olla jo arvokkaita ostohetkellä, mutta niiden hinta voi vuosien mittaan nousta vielä huomattavasti. Tuhansien tai jopa kymmenien tuhansien eurojen sijoittaminen arvokelloon voi tuntua rahan hukkaan heittämiseltä, mutta useat vannoutuneet kelloharrastajat näkevät rannekelloissa investointipotentiaalia. Kellot ovat kuin taideteoksia, joissa pienet yksityiskohdat tekevät kelloista uniikkeja ja sijoittamisen arvoisia kohteita.
Rannekellon rahoitus ja myynti
Arvokellon voi ostaa ulkopuolisella rahoituksella, jolloin kelloa varten otetun lainan voi maksaa erissä. Voit hakea lainaa netistä ilman vakuuksia tai takausta jopa 60 000 euroon asti. Vakuudeton laina soveltuu hyvin kellon ostamiseen tai mihin tahansa muuhun suurempaan hankintaan. Myönteisen lainapäätöksen jälkeen maksetaan laina heti tilille ja sen voi käyttää parhaaksi katsomallaan tavalla, mihin haluaa.
Yleensä kun kellon arvo on hyvässä nousussa, on hetki arvioida, haluaako kellosta luopua. Varmista kuitenkin, että myyntivoitto on suurempi kuin, mitä olet itse siitä maksanut. Vintagekellon myynti voi sijoitusmielessä tulla ajankohtaiseksi aikaisemmin kuin uutena ostetun kellon, mutta tämä ei ole mitenkään kiveen hakattu fakta. Monet asiat vaikuttavat markkinoihin, joten seuraamalla tämän hetken trendejä, näet koska on hyvä aika myydä kello ja maksaa kelloon otettu laina pois.
Arvokellon tunnistaminen
Kukaan ei voi varmuudella todistaa, että rannekello olisi takuuvarmasti hyvä sijoituskohde. Älä siis osta kelloa pelkästään sijoitusmielessä, vaan itsellesi. Kellot ovat ensisijaisesti tarkoitettu ajan näyttämiseen ja käyttöön. Pitkä ajan kuluessa voidaan vasta arvioida, onko kellon arvo nousussa vai laskussa. Kelloon sijoittaminen on aina pitkällä tähtäimellä tehtävä päätös eikä tuloksia näe kuukausissa vaan vuosissa.
Jos kuitenkin haluamme arvioida, mikä saattaa ajan myötä tehdä toisista kelloista arvokkaampia kuin toisista, voimme jakaa tekijät kolmeen osaan.
Tuotteen vähäinen valmistuserä. Mitä vähemmän kellomallista on tehty kopioita, sitä todennäköisemmin kellon kysyntä ylittää tarjonnan.
Kellon kunto. On selvää, että vaurioituneesta, korjauskelvottomasta kellosta ei haluta juurikaan maksaa, vaikka kyseessä olisi kuinka harvinainen kello. Kellon hyvä kunto on siis tärkeää myyntihintaa arvioitaessa.
Kellon alkuperä ja aitous. Arvokelloa ostettaessa tulee olla hyvin tarkka sen aitoudesta. Kello ei ole juuri minkään arvoinen, jos epähuomiossa ostat väärennetyn kellon. Ellet ole itse varma kellon aitoudesta pyydä arvio hyvämaineiselta jälleenmyyjältä, joka selvittää kellon huoltohistorian ja alkuperän.